Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste jipii. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jipii. Näytä kaikki tekstit

tiistai 12. elokuuta 2014

Kivaa on ollut!

Satu, Eric ja kummityttö Lucie saapuivat tänne meidän iloksi viikko sitten, ja ollaankin muutaman kerran ehditty näkyillä töistä ja muista häppingeistä huolimatta. :) Ihana Lilli (Lucien toinen nimi on Liliane, joten häntä on helppo suomalaisittain sanoa tällä nimellä) on kasvanut varsinkin pituutta tosi paljon, eikä hän mikään minivauva enää muutenkaan näytä olevan. Ja hymyillä hän jaksaa vaikka kuinka paljon, ihana hymytyttö!

  
Ollaan nautittu auringosta viltillä istuskellen, pelattu väsyneinä ja siitä johtuen helposti nauravaisina uno-korttipeliä, käyty yöuinnilla (okei pojat kävi, minä ja Satu kateltiin sitä touhua kauhistellen ja palellen rannalta) ja mummilassakin tuli piipahdettua esittelemässä suvun pienintä jäsentä. :)

Perjantaina olikin sitten aika kauan odotettu Happoradion keikka Powerparkin Rocknight-tapahtumassa! Satu olikin ehdottanut, että jos se saisi tehdä mulle kampauksen iltaa varten, ja sehän passasi tälläiselle maailman huonommaille hiustenlaittajalle paremmin kuin hyvin! Tukasta tuli niin kivan näköinen, oli niin ihanaa kun ei tarvinut koko illan aikana huolehtia hiuksista.


Oltiin harvinaisesti kahden tytön voimin matkassa Mammen kanssa. Pyörittiin alkuilta uhkarohkeasti arvaamattoman sään armoilla ulkosalla "pussikaljoilla" ja käytiin ennen Powerparkiin lähtö paikallisessa juomassa ampiaisten kanssa yhdet juomat. Käveltyä tuli ainakin sille illalle, minkä huomasi aamulla hirveän kipeistä jaloista, auts. 


Porukkaa ei ollut siihen aikaan vielä paljoakaan paikan päällä, mikä oli mun mielestä vaan hyvä näkyvyyden kannalta. Joku pelottava kauhunaamarimies siellä meitä pelotteli, muuten saatiin ihan rauhassa nautiskella. :D Ja keikkahan oli huippuhyvä, onneksi saatiin kuulla myös niitä vanhempia helmiä, esimerkiksi tavikset sekä unelmia ja toimistahommia ääää!


 Ja ettei mun viikonloppu olisi ollut aivan liian kiva, piti mun sekä lauantaina että sunnuntaina töihin.. Toisena iltana olin suosiolla autolla liikenteessä, mutta kivaa oli silti Tiinan, Oonan ja Aliisan kanssa (ja Mammen vähän aikaa). Näitäkin niin ihania ystäviä näkee nykyisin liian harvoin, kun kaikki asuu ympäri Suomea. :( Tiina oli söpö, kun sanoi että sitähän tuntee itsensä hauskaksi ihmiseksi, kun Melina on vieressä nauramassa sen jutuille, kun Helsingissä kukaan ei naura. :'D


Mulla on jäljellä enää 10 työpäivää ja sitten saakin suoraan mennä taas koulunpenkille. Tosi haikeeta, kun tämä kesä on ollut ihan mahtava ja melkeinpä pelkkiä hyviä muistoja täynnä. Toisaalta taas kiva aloittaa oma arki ja päästä salilla käymään, jipii! Mutta nautitaan tästä kesästä vielä se 3 viikkoa. :)

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Kesäilyä

 Nyt heinäkuun puolella ollaan päästy vihdoin kesätunnelmiin, kun lämpöä on piisannut, on tullut pienesti reissattua ja mäkin sain pitää 6 päivän "loman". Muistan viime vuoden heinäkuun lopulla kirjoittaneeni siitä, kun sinä kesänä ei ollut kertaakaan tullut sitä kesä-fiilistä. Onneksi tänä vuonna kävi toisin. :)

17.7 oli jokakesäiset Voltin markkinat, joihin on joka vuosi pakko päästä! Tässä ja tässä postauksessa näkyy vähän juttua viime vuosien markkinoilta. Varsinkin pienenä ne olivat yksi kesän kohokohdista, vaikka täytyy myöntää, että tänäkin kesänä tuli innoissaan laskettua päiviä tuleviin markkinoihin: "jee, enää pari viikkoa Voltin markkinoihin!"


Markkinoille tulee joka vuosi esiintymään sen vuoden tangoprinssi, ja pari kipaletta me häneltä kuunneltiin. Mä jopa katsoin tänä vuonna tangomarkkinat äitin kanssa telkkarista, joten oli ihan mielenkiintoista päästä kuuntelemaan livenä tätä Leiffiä, jota katseli alle viikko sitten telkkarista.


Ja jokavuotiseen markkinaperinteeseen kuuluu syödä muikkuja!


Itselleni löysin markkinoilta maailman rennoimmat, mutta maailman söpöimmät leopardipöksyt. Ennen katsoin vähän kauhistellen noita kyseisiä housuja muiden blogeista, mutta niin se mieli taas kerran muuttui, ei oo nimittäin eka kerta kun käy näin, hah. :D


Minilomalla tuli kyllä reissattua joka päivä yhtä päivää lukuunottamatta. Päätin sinä päivänä, että nyt en tee kyllä yhtään mitään, että jaksaa sit muut päivät reissata. :D Vapaapäivinä tuli käytyä Kokkolassa, Ylivieskassa, Vaasassa ja Seinäjoella pariinkin otteeseen.

Seinäjoen ekalla reissulla menin viettämään päivää serkkuni Karon kanssa. Ihan ekana suunnattiin lounasbuffetille uuteen Kiinalaiseen ravintolaan (jonka nimeä en jostain syystä muista ulkoa), ja voi nammmmm! Ei oo turhaan kehuttu paikka. Eikä sitä syömistä tietenkään voinut lopettaa siihen sopivaan pisteeseen, vaan kukkurallinen lautanen piti vetää siltä istumalta napaan, josta seurauksena tuli vähän huono olo, joka onneksi lähti aika nopeasti pois. :D Ruokailun jälkeen suorastaan pyörittiin puistoon nautiskelemaan hetkeksi auringosta liian pienen pyyhkeen päälle. Päivän kruunasi vielä kylmät smoothiet hesessä, jonka jälkeen mä suuntasinkin takaisin juna-asemalle kohti takaisin Kokkolaa.


Perjantai oli viimeiseksi vapaapäiväksi suorastaan täydellinen päivä! Aamupäivästä otettiin Ollin kanssa aurinkoa pari-kolme tuntia nautiskellen yksistä Breezereistä ja Netflixin katselusta. Kohta saikin olla jo laittautumassa iltaa varten, kun otettiin kello neljältä suunnaksi Seinäjoki ja Vauhtiajot. Piipahdin ennen kaupungille menoa katsomassa pitkästäpitkästä aikaa kummitylleröäni Sofiaa ja Benkkua, ja ei voi muuta sanoa kuin että voi kun ne kasvaa nopeasti! :D Sofiallakin on niin loistava mielikuvitus, hän kokeili niin keskittyneesti kummitätinsä sydän ääniä imurin putkella leikkien, että se on stetoskooppi, hihi!


Vauhtiajot meni tänä vuonna tosi mukavasti, vaikka mä lähdin sinne vähän silleen että onko mulle siellä ketään seurana, mutta kivaa sellaista olikin. :) Hyvä kun kaivoin laukusta jotain niin Oona kattoo mun laukkuun, ja kysyy että miks mulla on pelikortit mukana, ja kohta meidät löysikin pelaamasta korttia nurmikolla, hahah. :D Mä lähdin kotia kohti jo yhden linkalla, koska mulla oli töitä seuraavana päivänä. Mä kuvittelin, että oon tyyliin ainoa niin aikaisessa bussissa, mutta onneksi bongasin sieltä kamuni Jennan! Matka meni kuunnellessa tosi hyvää musiikkia linkan kaiuttimista, esimerkiksi Petri Nygårdia ja näitä perus Radio novan klassikoita...

Nyt mulla on ollut viiden päivän työputki ja suurinosa iltavuoroja, ja tuntuukin siltä, ettei oo pitkään aikaan tehnyt mitään kivaa, joten oon niin iloinen huomisesta vapaapäivästä jee! Sunnuntaina saadaan tosi mieluisia vieraita Ranskasta pariksi viikoksi, elämä hymyilee tällä hetkellä.

torstai 17. heinäkuuta 2014

(M)Elinat

Sain pari viikkoa sitten ihanan vieraan Oulusta, nimittäin Elinan, joka kävi nämä pari viimeisintä vuotta mun kanssa samaa koulua samalla luokalla. Vietettiin lauantai Kokkolassa, käytiin ihan ekaksi Amarillossa syömässä ja siitä vielä torille nautiskelemaan kuumasta auringonpaisteesta kera pallojäätelöiden. Mä aina otan tuon saman maun, eli suklaa-appelssiinin. Elina taas on aina innokas kokeilemaan uutuuksia ja on monta kertaa joutunut niihin vähän pettymään, tälläkin kertaa, raukkeli. :D Mutta on tuo Sia-jäätelö vaan niiiin hyvää, pakko se on taas katkerasti myönnettävä, että kyllä ne rakkaat naapurit (ruotsalaiset) vaan osaa..


Ja pakkohan sitä oli taas miljoonannen kerran kierrellä Kokkolan vanhaa kaupunkia, se vaan jaksaa joka kerta olla niin kaunis paikka, ei kyllästytä varmaan ikinä huokailemaan sen idyllisyydelle. Siellä ei koskaan liiku tyyliin ketään muuta kuin me, siellä on söpöjä pieniä liikkeitä ja ne vanhat rakennukset on jotain niin upeaa. Jos jäisin Kokkolaan pysyvästi asumaan, hankkisin kyllä sieltä asunnon! Jos eksytte joskus Kokkolaan, niin menkää ihmeessä sinne vähän ihmettelemään. :)

Illemmalla käytiin merenrannassa fiilistelemässä. Olinkin just kertonut Elinalle, kuinka Kokkolassa liikkuu kuulemma sellaista autoiluporukkaa, jotka heittelevät kävelijöitä kananmunilla ja muutenkin häiriköivät, niin eiköhän just se samainen porukka tuu meitä vastaan! Säästyttiin onneksi heidän huomiolta, mutta kyllä mä vaan pelkäsin kuollakseni aina kun näki että sieltä ne taas tulee.. Okei lopulta naurettiin kaupunki raikuen tälle tilanteelle, koska oli niin koomista kun saatiin kokoajan olla juoksemassa pakoon, vaikka ei ne onneksi näyttänyt olevan meistä kiinnostuneita. :'D Päätettiin illan aikana lähteä vielä yksille pubiin. Ensimmäisessä paikassa ahdistelijat tunki iholle asti ennen kuin oltiin päästy edes sisälle, joten päätettiin suosista vaihtaa paikkaa.. Pysyttiin mallikkaasti siinä yhden suunnitelmassa, ja tultiinkin loppuillaksi meille kattelemaan Jersey Shorea, ja mentiin hyvissä ajoin nukkumaan, sillä seuraavana päivänä odotti Powerparkin reissu!


Mä olin niin innoissani, kun pääsin esittelemään Elinalle mun kotipaikkakuntaa, kun oon siitä niin paljon tarinoita ja juttuja kertonut! Mentiin eka mun kotikotiin, jossa meitä odottikin grilliruuat valmiina. Esittelin vieraalleni perheeni, pihapiirini ja trampoliinillakin päästiin pomppimaan. :D Sitten lähdettiin kohti sitä kuuluisaa Powerpark-huvipuistoa. Kiitos ystäväni Jennyn työpaikkaedun, saatiin ranneke ilmaiseksi, jee! Monta tuntia vierähti laitteita kierrellen, ja minä pelkuri uskalsin jopa sellaiseen 75 metriä korkeaan vapaapudotuslaitteeseen... Okei, mentiin kylläkin sille kierrokselle, joka ei putoa alas, vaan tulee tosi hitaasti pyörien alas, mutta kuitenkin!! Pieni pakokauhu iski kun laite lähti ylös päin ja jalkojen alla tuntui vain tyhjää, mutta me selvittiin!

Seuraavaksi onkin sitten mun vuoro tutustua Ouluun. ;)

tiistai 3. kesäkuuta 2014

Loppuloma

Mikä siinä on, että aina viimeinen ilta on just se kaikista paras ilta? Eric teki meille silloin ihan superhyvää pasta bolognesea, onneksi hän opetti kyseisen reseptin myös Ollille. ;) Lucien mentyä nukkumaan, löydettiin kaikki itsemme nauramassa aivan kippurassa, kun otettiin tyhmiä pelleilykuvia hassulla webkamera-ohjelmalla! En voi kattoa näitä kuvia repeilemättä, ahahah. :D


Maltettiin mennä nukkumaan vasta joskus puolenyön aikoihin, vaikka herätys oli jo neljän maissa, sillä lentokentällä piti olla kuudelta aamulla. Hyvästeltiin Satu, Eric, Lucie ja Mindy haikein mielin ja lähdettiin kohti Suomea. Satu ja Eric, ootte niin ihania ystäviä ja ennenkaikkea aivan mahtavia vanhempia, voikun kaikilla lapsilla olisi teidänlaiset. Ei näiden perhe-elämää voinut muuta kuin ihailla! Uskaltaa hyvillä mielin jättää oman kummitytön näiden vastuuntuntoisten ja rakastavien vanhempien luo kasvatettavaksi. ;) Nähdään taas pian, toivottavasti parin kuukauden päästä.


Ja sitten kotia kohti... Eiku ei vielä. Me lähdettiin nimittäin vielä heti Pariisin reissun perään Tallinnan-risteilylle! Helsingissä juuri kun ajatteli, kuinka kiva olla taas tutussa ja turvallisessa Suomessa, niin sattui ikävä tapaus... Oltiin punaisissa liikennevaloissa kääntymässä oikealle. Oikealla puolella oli kauppa, jonka pihassa pari miestä potkiskeli kaljatölkkejä ja muutenkin käyttäytyivät tosi oudosti ja aggressiivisesti. Mä niitä siinä katselin ihmetellen, ja siinä samassa ne lähtee tosi vihaisen näköisenä kohti meidän autoa! En ehtinyt löytää ovenlukitus-nappia, ja niinhän ne vetäsee mun oven auki! Onneksi refleksit pelasivat ja sain repäistyä oven takaisin kiinni ja pidin sitä kaikilla voimillani kiinni ja huusin vaan Ollille että ajaa äkkiä pois. Päästiin onneksi pois siitä tilanteesta, mutta kyllä siinä vaan säikähti, kaikenlaista sitä vaan onkin...


Laivaan päästyämme käytiin syömässä hyvin, ja mua olisi huvittanut lähteä vähän katselemaan ylöelämääkin, kun kaikenlaista ohjelmaa olisi ollut tarjolla, mutta katteltiinkin loppujenlopuksi DisneyChanneliä hytissä väsyneen Ollin kanssa. :'D Ihan hyvä niin, koska aamulla oli aika aikainen herätys ja muutenkin oltiin nukuttu niin huonosti se edellinen yö. Kävästiin aamulla katselemassa Tallinnan maita, ja maisemat olivatkin tuttuja viime maaliskuulta. Loppuaika katsottiin vähän lisää DisneyChanneliä. xD


Ja niin sunnuntai-iltapäivästä päästiin vihdoin ja viimein lähtemään kotiin! Helsingistä meille ajaa sen 5 tuntia, joten istumista taas riitti. Eikä se kotiinpääsykään hirveästi kylläkään lohduttanut, sillä mulla alkoi maanantaina kesätyöt kello 6:00 aamulla... Siitä päivästä onneksi selvittiin, ja ihmeen hyvin sitä vielä osasi tehdä töitä, luulin että olisin ihan avuton. :D Mutta voi että oon onnesta soikeana, kun mulla on nyt heti kaksi päivää vapaata, on tullut nimittäin tarpeeseen!! Ihanaa pitkästä aikaa vain olla.


Ainakin paikkakuntalaiset tietää, miksi tämä maisema on niin mahtava pitkän ajomatkan jälkeen. ;)

torstai 8. toukokuuta 2014

Nimipäivät ja paljon muuta

5.5. oli mun neljännet vai viidennet nimipäivät. Melina-nimi sai oman nimipäivän vasta muutama vuosi sitten, siksi jaksankin olla tästä aina näin innoissani hahaa! Heräsin kyseisen päivän aamuna jo ennen kahdeksaa ja kaveri laittoikin mulle viestiä, että nyt Pikku Kakkoselta tulee se nimipäivä-juttu, eli siis se missä se muovailuvahaukko muovailee nimipäivä sankareille aina jotain kivaa. Juoksin heti viestin saatuani täysiä olohuoneeseen, telkkari päälle, oikealle kanavalle ja ehdin onneksi nähdä ruudussa vilauksen nimestäni ja sen valmiin kakun, minkä se ukkeli oli tehnyt. Kun mulla oli ihan oikeat nimipäivät ensimmäistä kertaa, mä oikee kuvasin sen ohjelman kännykällä ja mun lukiokaverit joutui sitä katselemaan, kun näytin sitä ylpeänä kaikille koulussa. xD
 
Melina 20 vuotta sai nimipäivänään ihanien onnittelujen lisäksi myös ihania lahjoja, hih! Itseltäni sain ultraääni-kasvohoidon sekä kulmakarvojen muotoilun ja värjäyksen Kauhavan kauneushoitola Starissa. Äiti oli taas tapansa mukaan vähän innostunut tässä lahjojen antamisessa kun vanhemmiltani sain lahjaksi käsityönä tehdyn lompakkopussukan ja vaaleanpunaisen ruusukynttilän alustoineen. Veli tarjosi Kauhava-reissun yhteydessä pehmiksen ja sain saunajuomaksi vielä muumilimpparitölkin. Ja Ollikin vielä tarjosi lounaan Amarillossa kun tulin Kokkolaan käymään. :D



Nuo kukkaset on tehty tölkkien nipsuista, cool!

Kun palataan vielä tuohon aiemmin mainitsemaani kulmakarvojen operaatioon, niin vitsi oon kyllä tyytyväinen lopputulokseen! Näyttää taas astetta enemmän ihmiseltä ilman meikkiäkin kun kulmat on kuosissa. Heti värjäyksen jälkeen näytin kylläkin ihan merirosvolta, kun väriä oli vielä ihossakin ja säikähdin jo että tältäkö mä nyt joudun näyttämään niin kauan että väri kuluu pois, mutta illalla kun pesin kasvot niin ylimääräinen väri lähti ja kulmaät näyttivät hyviltä! Vähäsen pitää meikatessa itse lisäillä kulmavärillä pituutta sekä kulmakarvojen alkuun että loppuun, koska muuten mulla on niin hassun lyhyet kulmat.


Menee nyt vähän sekavaksi tämä postaus, kun en ole pitkään aikaan postaillut, mutta yrittäkää kestää! Eilen käytiin kaverin kanssa kirpparikierroksella, josta löytyi pari kivaa juttua, nimittäin ihanat korkokengät ja niihin sopiva iltalaukku. Mun on tosi vaikeaa löytää sopivia korkokenkiä, sillä mun jalankoko on 35-36 ja yleensä kenkien koot alkaa just siitä 36:sta joka on mulle pikkusen iso. Mutta nämä kirpparilta löytyneet yksilöt on mun jalalle just sopivat. :)


Ja illalla kun mun piti käydä nopsaa halppiksesta hakemassa pari juttua, jotenkin ajauduin vaate-osastolle ja sieltä löysin alennuksesta aivan ihanan mun tyylisen mekon! Toi selkä on niiin kiva.


Näin kiva asukokonaisuus löytyi siis yhteensä parillakympillä, ei paha ollenkaan. :)

Niiiin ja sitten vielä sellaista, että me ostettiin Ollin kanssa Toukokuun lopulle lennot Pariisiin! Siellä asuu mun rakas serkku Satu, joka synnyttikin tuossa kuukausi takaperin mulle niin uskomattoman kauniin kummitytön! Hänellä on ihan samanlainen nenä kuin mulla pienenä, Satukin oli ajatellut tytön synnyttyä että tämähän näyttää ihan Mellulta, hahah. :D Reissusta ei voi tulla muuta kuin aivan mahtava, en malta odottaa! :)


Nyt taitaa olla aika lopetella, ja tehdään lopetus tällä kertaa näihin mun hassujen vauvojen kuviin, jotka aina tykkäävät vallata mun sängyn just kun mä oon Härmässä vierailulla.. :D Kivaa torstaita teille, mun tulevaan iltaan sisältyy kesäopintojen tekemistä ja sh'bamia! :) Viikonloppuna sitten kannustetaan Suomea sekä jääkiekossa että Euroviisuissa, toivotaan että Leijonat sekä Seinäjoen pojat pärjäävät!

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Uutta tukkaa, vaatteita ja JC-iltaa


Perjantai oli huippu päivä! Päivä alkoi pienellä shoppailukierroksella, jolta löysin muutaman tosi kivan jutun, niistä lisää myöhemmin. Mulla oli samaisena päivänä varattuna myöskin kampaamo-aika Kokkolan LeiKKaamosta. Olen käynyt siellä nyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla sieltä on saanut lähteä tosi tyytyväisenä. 
 Halusin siis mun 60cm pidennykset enemmän luonnollisimmiksi ja oman tukan mukaan meneviksi, joten lyhentää niitä sai reilusti, taisi lähteä joku noin 20cm pois pituutta. Sen lisäksi mun kasvavaa etutukkaa ohennettiin, että se pysyisi paremmin sivulla ja poissa silmiltä.
Ja lopputuloshan oli just sitä mitä hainkin! Nyt saa taas käyttää pidennyksiä hyvillä mielin. :)


Ja seuraavaksi niitä mun ostoksia, jotka löytyivätkin kaikki h&m:stä.


Nahkatakki ja ihana röyhelö-toppi, jotka näkyvätkin päälläni tämän postauksen kuvissa.


Kookos kasvonaamio ja huulikiilto. En ole kyllä ikinä omistanut noin hyvin kestävää huulikiiltoa, suosittelen! Pakko itekin hamstrata noita eri väreissä. :)

Illaksi oli kiva suunnata uudella tukalla ja kivoilla uusilla vaatteilla Rok-kuntokeskuksen järjestämään JC-iltaan. Sieltä olisi saanut 25% alennuksen ostoksista, mutta mä en tällä kertaa löytänyt itselleni mitään, koska oon maailman laiskin sovituskopin käyttäjä. Siellä tehtiin halukkaille pikakampauksia, jota mä hyödynnin etutukkaletin muodossa. Ilmainen drinkkibaari palveli koko illan, josta mä nappasin yhden mansikka margaritan. Huomasi kyllä aamulla, että alkoholia ei ole tässä puoleen vuoteen tullut hirveästi käytettyä, sillä ihan kuin aamulla mulla olisi ollut oikein krapulan poikasta, haha. :D


Meidän tarkoitus oli lähteä vielä tapahtuman jälkeen vapaalipuilla Calle-baariin tanssimaan vesilinjalla, mutta väsymys iski ja hengattiin vaan Tiian luona hetken aikaa. Voi meitä vanhoja ja raihnaisia...