Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähellykset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste sähellykset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Uusia rakkauden kohteita



Mulla on uusi lempparikauppa. En olisi ikinä arvannut että tässä käy näin, mutta se on *rumpujen pärinää* ... Seppälä!
Meillä alkaa tällä viikolla joka päivä vasta puolenpäivän aikoihin koulu, joten mulla on nyt paljon aikaa aamuisin. Tänään ajattelin käyttää ajan hyväksi ja käydä pitkästä aikaa oikein tunteella Seppälässä. Viimeksi oon tainnut ostaa sieltä vaatteita yläasteella, ja siksi mulla onkin ollut tietyt ennakkoluulot kyseistä liikettä kohtaan. Mulla on ollut kauan sellainen käsitys, että sieltä ei voi tämän ikäinen ostaa enää muuta kuin sukkia ja pikkuhousuja. :-D 
Mutta tänään kun sinne menin mä olisin voinut ostaa melkein koko kaupan tyhjäksi! Älyhienoja vaatteita joka puolella!! Mukaan lähti muutamat ihanat jutut, mutta mun tuleva kevättakki jäi sinne odottelemaan mua seuraavaan opintotukipäivään asti.. x)


  Beiget mokkapintaiset nilkkurit ja vieläpä puoleen hintaan 20e! Näihin on kieltämättä pieni totutteleminen, kun on koko talven tallustellut mukavat reinot-jalassa..! :D


  Kukkakuvioinen huivi 9,95e


Violetti ruusukuvioinen peplumtoppi 17,95e


Tykkääntykkääntykkään!

Ajattelin tänään tylsyyksissäni ruveta paistamaan plättyjä. Ensimmäistä kertaa ikinä. Lopputulos: sain kokonaisesta taikinasta yhden ainoan lätyn valmiiksi ja sekin oli raaka sisältä, hyvä minä! Muut oli aivan liian paksuja tai aivan liian ohuita tai joidenkin lättyjen kohdalla kärsivällisyys muuten vain loppui. Nooh, ensi kerralla (eli ei koskaan) onnistuu varmasti paremmin!

Onneksi mut pelastettiin tylsyyskuolemalta ja mentiin tyttöjen kanssa leffaan katsomaan Warm bodies. Oli joku opiskelijailta ja liput maksoi vaan 5 euroa. Oon huono kirjoittamaan mitään elokuva-arvostelua, joten sanon vaan että oli tosi hyvä ja ihana, menkää ihmeessä katsomaan!


Niin ja siitä bodypumpista jota kokeilin sunnuntaina ensimmäistä kertaa ikinä. Oli aivan mahtava sunnuntai, tuli vietettyä melkein neljä tuntia salilla: ensiksi bodypumppi, sitten solariumi ja lopuksi vielä venyttely, ahh. Mutta nämä pari päivää pumpin jälkeen on ollut aivan hirveitä. Joka paikkaan sattuu aivan törkiästi! Eilen kivut vaan paheni iltaa kohti, vaikka yritin harrastaa palauttavaa kävelyä jne. Nyt onneksi alkaa jo helpottamaan, kiitos särkylääkkeen(?). Sitten kun oon taas kunnolla palautunut niin ei muuta kuin uudestaan vaan, tykkäsin siitä tunnista nimittäin tosi paljon! :)

lauantai 16. helmikuuta 2013

Turhaan tuli laittauduttua!

Hiukset vaihtu muutamaan kertaan! :D

Täällä Härmässä ollaan taas viettämässä viikonloppua. :) Mun piti eilen mennä kattomaan vanhojentansseja ja verestämään omia tanssimuistoja siinä samalla, vaikkei siellä oikein ketään sukulaista/läheistä ollutkaan (paitsi entiset isoslapsoset!). Mutta tuli pari mutkaa matkaan, enkä päässytkään paikalle, nyyh! Nooh, ihania facebook-kuvia odotellessa. ;) 

Asu vaihtui sitten tälläseen...


Mä toin ystävänpäivän kunniaksi porukoille ihania Arnolds-pullia, nami! Itse en saanut näihinkään koskea (syy selviää tulevaisuudessa!), mutta yritin nautiskella tuoksuista.

Ei päästy eilen sinne leffaankaan, mutta jos tänään jo onnistaisi. Tänään herättiin hyvien ja pitkien yöunien jälkeen ja aamu alotettiin mitä mainioimmalla tavalla, eli aamulenkillä. Nyt tässä mietiskelläänkin mitä seuraavaksi, ihania tällaiset "aikatauluttomat" päivät, i like!

Ihanaa viikonloppua! :)

maanantai 26. marraskuuta 2012

Pikkujoulut


Päädyin taas viettämään viikonlopun Härmässä. Perjantai meni rauhallisesti perheen kanssa aikaa viettäen. Niin piti mennä lauantaikin, mutta loppujen lopuksi mäkin olin juhlimassa Powerparkissa pikkujouluja, vaikka niin ei pitänyt eikä saanut käydä! Otin oikein mukaankin vain kollarit ja t-paidan, että jos tulee houkutus sinne lähtiä, niin ei oo ainakaan mitään päälle pantavaa... mutta kuitenkin mun kaapista löytyi vielä yksi mekko. Ja houkutus nähdä 5/6 mun ihanista Härmän likoista oli liian vastustamaton. No mutta, kannatti lähtiä oli tosi hauskaa!

Ami ottaa rennosti!
Taiteellista...



Mentiin aluksi Jennylle, jossa vaihdeltiin kuulumisia ja naurettiin vanhoille (mm. yläaste) muistoille, hahah! Naurattaa vieläkin. x)

Powerparkissa esiintyi ainakin Lauri Tähkä ja Samuli Edelman (muista en tiedä). Samuli oli ihan tyhmä, vaikka kuinka yritettiin kiinnittää sen huomio Jennyn kanssa heiluttamalla ja huutelemalla sille niin ei katsettakaan meille suonut, pöh! Lähdettiin katkerina sitten muualle. :D Lauri oli sentään kiva, kun otti Jennyä kädestä kiinni pitkäksi aikaa, ja Jenny oli siitä niin ylpeä, että kuulin sen sitä hehkuttavan ainakin 5 kertaa illan aikana!

Lippu maksoi suolaiset 35 euroa + juomat, mutta jäi mulla jotain kirjaimellisesti käteenkin siltä reissulta... (vitsi mä oon hauska!)


Eheheh... Tuli vähän horjahdettua taakse päin kyykyssä ollessani ja otettua häjysti kädellä vastaan. Mulla ei oo ikinä ollut mitään venähdystä/revähdystä/murtumaa tms koko elämäni aikana, joten oli pikku paniikki päällä, kun peukalo ei enää toiminutkaan niin kuin olisi pitänyt! Toivottavasti tässä nyt on vaan jostain pienestä venähdyksestä kyse, ja tää parantuis nopeaa, elämä on niin vaikeaa ilman toista peukaloa. :(


xD

Mä olin niin liekeissä koko illan, että valomerkki tuli aivan liian nopeaa! Onneksi mentiin vielä sen jälkeen Raijan grillille jatkoille, joka lohdutti vähäsen... :) Aamulla heräsin sitten elämäni pääkipuun, auts!

maanantai 13. elokuuta 2012

Älä jätä huomiseen sitä, minkä voit tehdä jo tänään ja pysy uskollisena!

Otsikossa kaksi hyvää neuvoa, jotka opin tänään taas kantapään kautta...
En muista koska viimeksi olisin hypännyt sängystä yhtä nopeasti kun tänään, eikä varmaan Ollikaan. Meidän piti herätä ennen kahdeksaa, Ollin siirtämään autoa toiseen parkkipaikkaan ettei tuu sakkoa ja mun siivoamaan, koska korjaajat oli tulossa aamusta korjaamaan meidän pakastimen. Hupsista keikkaa, herättiin vasta kello puoli 10 korjaajien soittoon, että ne tulee ihan kohta! Tästä taas oppi, ettei kannattaisi ikinä jättää huomiseen sitä minkä voi tehdä tänään, mutta edellisenä päivänä mulla oli niin sellainen "ei kiinnosta tehdä mitään"-päivä, eikä siivoaminenkaan illalla innostanut... Onneksi kaikki kuitenkin päättyi hyvin, sakkoja ei ollut ihme kyllä tullut ja mä ehdin siivota ennen korjaajien tuloa, mutta voin sanoa että en oo ikinä siivonnut noin kovalla vauhdilla, huhhuh. :D

Lähdin tämän kauhean herätyksen jälkeen vähän kiertelemään kaupungille (onpas hienosti sanottu!). Meillä ei ollut jääkaapissa mitään kivaa, joten kävin hakemassa aamupalaksi itselleni croisantin ja banaanin ja söin ne ihanassa ja lämpimässä auringonpaisteessa pihalla.


Meidän kerrostalon pihalla Olli odotti mua jumalattoman puulevyn kanssa ja tuumasi mulle, että se pitää kantaa meidän kotiin, eli 5. kerrokseen, kun se ei mahdu hissiin... Mä hädintuskin jaksoin nostaa sen ilmaan, joten matka ylöspäin oli hikinen ja tuskainen, mutta selvittiin kuin selvittiin ja saatiin se onnellisesti meidän parvekkeelle, jossa Olli rupesi maalaamaan sitä. Tuli vähän kiire, kun Ollin piti kahdeksi töihin.


Kaupoilta ostin uuden meikkivoiteen ja puuterin, mutta puuteri, tai pahimmassa tapauksessa molemmat, on aivan liian oransseja mun iholle... Harmittaa!!! Meni lahjoituksena äitille. Kaupassa ne näytti vielä niin hyviltä kun kokeilin, mutta ei enää kotona. :( Tästä viisastuneena taidan pysyä ikuisesti uskollisena mun luottotuotteille.

Sivellin oli sentään hyvä!

Mä yritin kiertää kaikki vaatekaupat kaukaa, mutta Lindexissä oli pakko käydä ja sieltä löytyi tämä ihanan värinen kimalteleva tuubihuivi.