Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Uutta tukkaa, vaatteita ja JC-iltaa


Perjantai oli huippu päivä! Päivä alkoi pienellä shoppailukierroksella, jolta löysin muutaman tosi kivan jutun, niistä lisää myöhemmin. Mulla oli samaisena päivänä varattuna myöskin kampaamo-aika Kokkolan LeiKKaamosta. Olen käynyt siellä nyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla sieltä on saanut lähteä tosi tyytyväisenä. 
 Halusin siis mun 60cm pidennykset enemmän luonnollisimmiksi ja oman tukan mukaan meneviksi, joten lyhentää niitä sai reilusti, taisi lähteä joku noin 20cm pois pituutta. Sen lisäksi mun kasvavaa etutukkaa ohennettiin, että se pysyisi paremmin sivulla ja poissa silmiltä.
Ja lopputuloshan oli just sitä mitä hainkin! Nyt saa taas käyttää pidennyksiä hyvillä mielin. :)


Ja seuraavaksi niitä mun ostoksia, jotka löytyivätkin kaikki h&m:stä.


Nahkatakki ja ihana röyhelö-toppi, jotka näkyvätkin päälläni tämän postauksen kuvissa.


Kookos kasvonaamio ja huulikiilto. En ole kyllä ikinä omistanut noin hyvin kestävää huulikiiltoa, suosittelen! Pakko itekin hamstrata noita eri väreissä. :)

Illaksi oli kiva suunnata uudella tukalla ja kivoilla uusilla vaatteilla Rok-kuntokeskuksen järjestämään JC-iltaan. Sieltä olisi saanut 25% alennuksen ostoksista, mutta mä en tällä kertaa löytänyt itselleni mitään, koska oon maailman laiskin sovituskopin käyttäjä. Siellä tehtiin halukkaille pikakampauksia, jota mä hyödynnin etutukkaletin muodossa. Ilmainen drinkkibaari palveli koko illan, josta mä nappasin yhden mansikka margaritan. Huomasi kyllä aamulla, että alkoholia ei ole tässä puoleen vuoteen tullut hirveästi käytettyä, sillä ihan kuin aamulla mulla olisi ollut oikein krapulan poikasta, haha. :D


Meidän tarkoitus oli lähteä vielä tapahtuman jälkeen vapaalipuilla Calle-baariin tanssimaan vesilinjalla, mutta väsymys iski ja hengattiin vaan Tiian luona hetken aikaa. Voi meitä vanhoja ja raihnaisia...

sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Onnelliset ja ihanat tankkauspäivät

 Perjantaina koitti se hartaasti odotettu päivä, eli tankkauspäivä jota onkin odoteltu koko tammikuu. :D Siihenkin päivään olisi kyllä olemassa oma tarkka ruokavalio mutta nääh, mä haluan vetää sen aina omalla tavallani ja syödä just niitä herkkuja mitä haluan ja mitkä mua on kummitellut laihdutuksen aikana!
Perjantaina tuli syötyä sämpylä, erilaisia suklaapatukoita, pullaa, Amarillon ruokaa sekä suklaa ja jogurtti päällysteisiä pähkinöitä, nam! Oli outoa tuntee ittensä pitkästä aikaa niin kylläiseksi.




Mentiin Amarillon jälkeen vielä Seinäjoen Bio Marilyniin katsomaan Ei kiitos-leffa, vaikka mä olisin ollut jo niin valmis lähtemään kotiin ja nukkumaan. :D Koskahan sitä olikaan viimeksi käynyt Seinäjoella leffassa, kun tuo paikka oli niin muuttunut!


Täydelliseen rentoilu viikonloppuun kuului myös saunassa kahteen kertaan käynti. Voi kuinka mä kaipaankaan tuolla Kokkolassa joka keskiviikkoista ja lauantaista saunahetkeä!


Lauantaina mun herkkuilut jatkui, vaikka näin ei pitänyt käydä.. En jaksanut enää perjantaina syödä sitä mun suurinta herkkua, eli juustonakseja, joten niitä oli pakko saada vielä lauantaina! Ne olisi jäänyt muuten niin vaivaamaan.. ;) Mutta tänään on palattu ruotuun sinne hiihtoloman Tallinnan matkaan asti, lupaan!


 Koko päivän melkeinpä vain maattuani sängyssä katsellen Dragon Ballia, illalla oli kiva ruveta laittautumaan Tiinan ja Maakun rentohenkisiä kihlajaisia varten. Mä olin aivan unohtanut ottaa Kokkolasta mukaan minkäänlaista juhlavaa asua, mutta onneksi pelastava äiti oli aiemmin tilannut mulle tälläisen ihanan erikoisen mekon!






Kyllä se Ami mustakin oikeasti tykkää.. :)





Näin kivalla viikonlopulla jaksaa ainakin sinne hiihtolomaan asti! 

lauantai 18. tammikuuta 2014

Lapsuudenkodin huone

Blogissa ei oo hetkeen näkynyt Home Sweet Home-postauksia, mutta yritän kohtapian esitellä seuraavaksi teille meidän olohuoneen. Mä erehdyin kattelemaan muiden blogeista aivan täydellisiä koteja sekä sisustuksia, ja mulle iski sellainenkin alemmuuskompleksi, että varsinkin juuri tuo olohuone tekisi mieli laittaa aivan uusiksi! Tästä syystä ei ole oikein suuresti innostanut sitä kuvailla, haha.

Nyt kun oon täällä lapsuudenkodissani viettämässä viikonloppua, niin ajattelin kuvata täältä tämän mun oman huoneen.









Mitäs teidän viikonloppuun? Mä oon syönyt pitkästä aikaa äitin tekemää maailman parasta makaroonilaatikkoa ja melkeinpä koko päivän vain köllötellyt sängyssä mun kisu kainalossa. Sillä on vissiin ollut mua ikävä, kun se kokoajan vaan haluaa olla mun kanssa. Nytkin se pörrää (kehrää) tuossa mun vieressä. :D



Eemeli taas on enemmänkin Ollin perään.




lauantai 11. tammikuuta 2014

Kiva lauanatai

Mua masentaa jo nyt tuntien päässä oleva sunnuntai, koska sitten tuleekin jo maanantai ja taas kouluun! Nämä kahden päivän viikonloput ei kyllä riitä mihinkään. Koulu alkoi tosiaan tiistaina ja meillä on aika inhottava lukkari, kun on niin pitkiä päiviä ja olin jo tottunut syksyllä sellaiseen rennompaan koulunkäyntiin... Toivotaan että siihenkin tottuu, tuntuu että koulunkäynti vei kaiken mun energian kuluneella viikolla.

Tänään oli kuitenkin kiva lauantai. Nukuin mukavat kymmenen tunnin yöunet ja herättyäni katsoin monenmonta Dragon Ball-jaksoa sängyssä laiskasti loikoillen. Puolenpäivän aikoihin lähdettiin kavereiden kanssa kaupungille kiertelemään, mutta itse ehdin käydä vain parissa liikkeessä, sillä mun piti kiiruhtaa kotiin syömään ja laittautumaan tulevaa iltaa varten. Alennusmyynneistä löytyi muun muassa pari mekkoa kesäksi, sitä odotellessa. :)

Uskaltauduin vihdoin ja viimein ostamaan ripsiseerumin ja vaikka oon käyttänyt sitä nyt vasta vain 2 iltaa, mun ripset on jo nyt tullut näyttävemmksi, vaikka eron piti huomata vasta 4-8 viikon päästä! En olisi uskonut, että voisin enää olla tyytyväinen meikkiini ilman tekoripsiä. Saa nähdä miltä nämä räpsyttimet näyttävät 8 viikon päästä!


Pitää vissiin satsata laadukkaaseen ripsiväriin kun normiripsarilla ripset näyttävät vähän paakkuisilta. :D


Meidän oli tarkoitus lähteä illemmalla elokuviin Ollin kaverin Timon ja Timon tyttöystävän Riikan kanssa katsomaan Ei kiitos-leffa, mutta sali olikin ihan täynnä. Haettiin sitten leffavuokraamosta elokuva ja tultiin katsomaan sitä meille, kävihän se niinkin. Hauska sattuma, kun olin justiin eilen illalla miettinyt, että olisi kiva kehitellä meidän pariskuntien kesken jotain kivaa ja heti seuraavana päivänä meille ehdotettiin tällästä iltaa. ;D



Leffan jälkeen lähdettiin syömään Tex-mex-ravintola Pedrinakseen. Sielläkin tilanne näytti melkein jo epätoivoiselta kun paikka oli ihan täynnä, eikä pöytiä näyttänyt vapautuvan ollenkaan. Hetken siellä kuitenkin odoteltuamme saatiin pöytä ja päästiin tilaamaan ja syömään.





Ei siis yhtään paha päivä, tälläisiä voisi olla enemmänkin. :)

tiistai 24. syyskuuta 2013

Helsingin reissu

Tuli lähdettyä perjantaina aika extemporea Helsinkiin Karoliinan seuraksi. Täällä meillä oli torstai-iltana pojilla GTA 5-lanit, ja mun piti nousta ylös perjantaiaamuna jo neljältä, eli yöunet jäi siihen muutamaan tuntiin... Ajattelin etten tule selviytymään tulevasta päivästä, koska en ole ikinä joutunut selviämään noin vähillä yöunilla, mutta aika kivuttomasti se meni ja meillä oli junamatkasta yön pikkutunneille asti hauskaa! Oli kiva nähdä ensimmäistä kertaa Helsinkiä, mutta tämä luonnonlapsi ei kyllä sinne itse muuttaisi. :D



Mä pahoittelen jo nyt sitä, että suurin osa tämän postauksen kuvista on otettu mun uudella iPhone 5:lla, joka saapui mulle torstaina (Mua voi seurata instagramissa nimellä Melihei). Sillä on niin ihanan helppoa ottaa kuvia, joten en jaksanut kaivaa mun painavaa ja isoa järkkäriä laukunpohjalta muuta kuin Andy Mccoyn taidenäyttelyssä, jonne suunnattiin perjantaina vähän illemmalla.






Mä tykkäsin ihan hirveesti Andyn maalauksista ja piirrustustyylistä, noi värit ja selvät rajaukset, mahtavuutta! Mä toivoinkin löytäväni sieltä itselleni kauan kadoksissa olleen inspiksen piirtämiseen, ja kyllä mä luulen että sitä sieltä vähän muhun tarttui! Heti kun on vähän enemmän aikaa, aion tarttua kynään ja katsoa onko mun taiteellisuutta enää yhtään jäljellä. :)

Kun oltiin tarpeeksi kierrelty ja kaarrelty ympäriämpäri Helsinkiä, suunnattiin seitsemän maissa Iinan luo, jossa saatiin onnellisesti punkata koko viikonloppu.


Lauantai meni tosi nopeasti ja kohta olikin aika lähteä kohti Amarilloa syömään mammabloggaaja-poruka kanssa. Mä en luonnollisesti odottanut illalta mitään ihmeempiä, koska taisin olla ainut lapseton siinä ryhmässä, mutta siitä huolimatta ilta oli silti ihan jees! :)

Kiitos kuvasta Demille!

 Pyysinkin Amarillon jälkeen Tiinan mun seuraksi, ja oli maailman ihaninta nähdä pitkästäpitkästä aikaa! ♥ ♥ ♥ Ikävä on niin suuri kaikkia ihania ystäviä, jotka asuvat nykyisin liian kaukana. Haettiin kaupasta suklaapatukoita ja mussutettiin niitä samalla kun naurettiin ja höpöteltiin kaikkea hassua.


Sunnuntaina lähdettiin sitten kotia kohti ja kuinka sopivasti sattuikaan, että mulla iski junassa maailman kamalin pääkipu, enkä ollut tajunnut buranaakaan ottaa mukaan vaikka yleensä olen se porukan kävelevä apteekki... Matka kesti yli neljä tuntia ja viimeisen tunnin aikana tuntui suorastaan siltä, että pää räjähtää hetkellä minä hyvänsä. Voi sitä fiilistä kun pääsin kotiin, Olli oli ostanut meille yllätykseksi Lidlin leipomopisteestä tuoretta leipää ja donitseja, sain napattua buranan ja sen vaikutus alkoi tehota... Vaikka reissussa oli kivaa niin kyllä oli ihana päästä kotiin!
Ja tässä kaikille Helsinkiin reissaaville ilmainen vinkki by minä: Metroja täytyy aina väistää! (olikohan ne sittenkin ratikoita...)