Sivut

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kosmetiikka. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. huhtikuuta 2014

My Make Up

Mun meikki on nykyisin aika yksinkertainen. Varsinkin jos vertaa siihen, mitä se oli vielä alle puoli vuotta sitten: pelkkään arkimeikkiinkin kuului luomivärit, rajaukset, tekoripset jne, en vaan ollut tyytyväinen vähempään. Sitten joulunaikoihin yhtenä päivänä oli niin kiire, että en ehtinyt laittaa meikiksi muuta kuin meikkivoiteen, puuterin, ripsivärin ja huulikiillon. Huomasin siinä, että enhän mä nyt niiin pahan näköinen olekaan niin vähällä meikkiä. Ja sillä tiellä ollaan pysytty, en osaa käyttää enää edes missään juhlissakaan silmämeikkinä muuta kuin ripsaria, nyt kun omatkin ripset on niin pitkät. :) 


Näistä lähdetään ensimmäisenä liikkeelle. Samoihin joulunaikoihin koin valaistumisen myös ihonhoidon saralla. Kävin synttäripäivänä ihanassa ultraääni-kasvohoidossa, jonka jälkeen iho oli paljon paremmassa kunnossa ja huomasin kuinka pelkästään hyvä iho kaunistaa koko kasvojen olemusta. Siitä lähtien olen aina ennen meikkaamista pessyt kasvoni Lumenen kosteuttavalla puhdistusvoiteella sekä kosteuttavalla kasvovedellä ja sama homma  sitten illalla kun meikit otan pois.


Sitten päästäänkin itse asiaan, eli varsinaiseen meikkaamiseen. Meikinpohjustusvoiteena käytän Giordania, puuterina Max Factoria ja tällä hetkellä meikkivoide tulee Lumenelta. Mä en ole vielä löytänyt mun vaativalle punastelevalle iholle sitä täydellistä meikkivoidetta, joten merkki aina vaihtelee. Toi puuteri on kuitenkin ihan parasta ja sitä en vaihda! Meikkivoiteen levitän tuolla kuvassa näkyvällä siveltimellä, jonka olen todennut hyväksi siihen hommaan.


Sitten kulmien vahvistaminen. Vaikka mulla on muuten tummat piirteet niin kulmakarvat ovat jääneet aika vaaleiksi ja näkymättömiksi, mikä on harmi, sillä tykkään itselläni enemmän tummista kulmista. Pitäisi kokeilla kestovärjäystä kosmetologilla, kun vain saisi aikaiseksi! (eikä muotoilukaan olisi pahitteeksi..) Tällä hetkellä kuitenkin mennään tuolla kuvassa näkyvällä Seppälän kulmaväripaletilla, josta käytän tuota tummempaa väriä.


Ja viimeisenä ripset. Mulla on vähän hassu tapa, kun mun on pakko käyttää kolmea eri ripsiväriä! :D Ensimmäisellä saa hyvän pohjan, toisella saa enemmän näyttävyyttä ja kolmannella viimeistelyn. Tykkään viimeistellä meikin arkenakin vielä huulikiillolla. Ja valmista. :)

sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Uutta tukkaa, vaatteita ja JC-iltaa


Perjantai oli huippu päivä! Päivä alkoi pienellä shoppailukierroksella, jolta löysin muutaman tosi kivan jutun, niistä lisää myöhemmin. Mulla oli samaisena päivänä varattuna myöskin kampaamo-aika Kokkolan LeiKKaamosta. Olen käynyt siellä nyt kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla sieltä on saanut lähteä tosi tyytyväisenä. 
 Halusin siis mun 60cm pidennykset enemmän luonnollisimmiksi ja oman tukan mukaan meneviksi, joten lyhentää niitä sai reilusti, taisi lähteä joku noin 20cm pois pituutta. Sen lisäksi mun kasvavaa etutukkaa ohennettiin, että se pysyisi paremmin sivulla ja poissa silmiltä.
Ja lopputuloshan oli just sitä mitä hainkin! Nyt saa taas käyttää pidennyksiä hyvillä mielin. :)


Ja seuraavaksi niitä mun ostoksia, jotka löytyivätkin kaikki h&m:stä.


Nahkatakki ja ihana röyhelö-toppi, jotka näkyvätkin päälläni tämän postauksen kuvissa.


Kookos kasvonaamio ja huulikiilto. En ole kyllä ikinä omistanut noin hyvin kestävää huulikiiltoa, suosittelen! Pakko itekin hamstrata noita eri väreissä. :)

Illaksi oli kiva suunnata uudella tukalla ja kivoilla uusilla vaatteilla Rok-kuntokeskuksen järjestämään JC-iltaan. Sieltä olisi saanut 25% alennuksen ostoksista, mutta mä en tällä kertaa löytänyt itselleni mitään, koska oon maailman laiskin sovituskopin käyttäjä. Siellä tehtiin halukkaille pikakampauksia, jota mä hyödynnin etutukkaletin muodossa. Ilmainen drinkkibaari palveli koko illan, josta mä nappasin yhden mansikka margaritan. Huomasi kyllä aamulla, että alkoholia ei ole tässä puoleen vuoteen tullut hirveästi käytettyä, sillä ihan kuin aamulla mulla olisi ollut oikein krapulan poikasta, haha. :D


Meidän tarkoitus oli lähteä vielä tapahtuman jälkeen vapaalipuilla Calle-baariin tanssimaan vesilinjalla, mutta väsymys iski ja hengattiin vaan Tiian luona hetken aikaa. Voi meitä vanhoja ja raihnaisia...

maanantai 18. marraskuuta 2013

Viikon rankin päivä ja kuvia viime päiviltä

Maanantai on mun viikon rankin päivä. Herätyskello soi uskollisesti kello 6:00, ja mä jotenkin näen aina just maanantaisin sellaista unta, että se herätyskellon ääni on muka joku muu ääni (esimerkiksi tänä aamuna se oli joku vauvalelun musiikki) ja ehdin jo puoliunissani tuudittautua siihen, ettei mun tarvitse vielä herätä. Hetken päästä kuitenkin tajuan tosiasiat ja niin se vaan on kömmittävä ylös lämpimästä pesästä kylmään maailmaan... Ja koulukin alkaa kolmella tunnilla mun inhokkiainetta, eli englantia. Bisnesenglantia, hyrr... 
Koulupäivästä saakin nauttia sinne viiteen asti iltapäivälle, jolloin täytyykin jo melkein juosta kotiin, että ehtii syömään jotain ennen salia. Salin jälkeen läksyt ja kello alkaakin näyttää jo kahdeksaa, kun saan ensimmäisen kerran päivän aikana levähtää ja olla tekemättä mitään.
Toisaalta tällaisten päivien jälkeen mulla on hyvä ja ylpeä fiilis, kun vihdoin saa laittaa yöllä pään tyynyyn: onpahan tullut oltua reipas! :)

Mikä on teidän rankin päivä viikosta ja miksi?


[1] Ruokapöydän koristeita
[2] Elinan kanssa kuluttamassa hyppytunteja Café Time:ssä
[3] Varmaan moni muukin katsoi Titaniccia viikko sitten. Aamulla väsytti, mutta oli se sen arvoista!
[4] Jee, pääsin screenille!


[1] Mulla ja Ollilla oli 3,5v päivä 12.11.
[2] Joulu Spotify-lista, en malttanut tänäkään vuonna joulukuuhun asti!
[3] Meillä on seitsemän kaverin kanssa watsapissa ryhmäkeskustelu, johon laitetaan silloin tällöin atm-kuvia ja yksi ilta kolme meistä laittoi peräkanaa kuvan simpsoneiden katselu-hetkestä. :D Nauratti.
[4] Pipopää


[1] Päivän naamaa
[2] Päivän asua
 

[1] & [2] Naamoja!
[3] Mulla on jo aika pitkä tukka, jee!
[4] Uusi risti rannekoru


[1] Valkoisia ruusuja ja kynttilöitä
[2] Lemppari ripset ja liima
[3] Äiti toi Keskiseltä tuliaiseksi mm. näin ihanat kynttilät :)
[4] Paprika-kinkkumunakasta, nam!

lauantai 14. syyskuuta 2013

Shopping


Oivoi, kyllä tämä oman talouden pyörittäminen, koulunkäynti ja kavereiden näkeminen on vaan aikaa vievää hommaa, että ei meinaa yhtään ehtiä bloggailla. Mutta eiköhän se tästä.

On tullut osteltua viime aikoina kaikkea kivaa ja tämä postaus onkin pyhitetty suurimmaksi osaksi ostoksille. Eilen oli Kokkolassa kauppojen yö, eli suurin osa kaupoista oli melkein yömyöhään asti auki. Käytiin Annikan kanssa kylläkin vain Seppälässä ja Cittarissa, mutta ehkäpä ihan hyvä niin, kukkaro kiittää. :) Kokkolan yöstä löytyi tällaisia tuotteita:


 Hiuspuuteri, hoitava sävyte värillä chocolate ja noi mun lemppari-irtoripset. En ole ennen kokeillutkaan noita kahta ensimmäistä, saa nähdä mitä tykkään. Oon kuullut jostain, että tuo hiuspuuteri saisi likaiset hiukset näyttämään puhtailta? Se olisi mulle ja mun otsatukalle hyvä juttu, koska nämä meinaavat mennä tosi nopeasti rasvaisen näköiseksi.



Seppälän alesta löytyi tämmöinen kiva jakku niitti yksityiskohdilla 15 eurolla.

Ja tänään oli ohjelmassa Maaritin Mary Kay-kutsut, jossa saatiin testailla ihania kasvojen ja käsien hoitotuotteita sekä muita kauneustuotteita. Sieltä ostin meikkivoidesiveltimen ja meikinpohjustusvoiteen ja sainkin ne kätevästi heti mukaani. Nämäkään ei ole mulle ennestään tuttuja juttuja, joten innolla odotan että pääsen näitä kokeilemaan!



Ihanat leopardi kumpparit! Näitä en ole vielä päässyt kokeilemaan, koska kesä näyttää täällä jatkuvan aina vaan.
 

Maailman suloisin Tuhkimon kurpitsakärry-koru!



En jotenkin osaa yhtään kuvata laukkuja, mutta tässä mun uusi lempparilaukku. Nuo vetoketjut ja pitsikuosi!!

Ja viimeisenä ostos, joka täytti puuttuvan palasen mun sydämestä.. Tai pikemminkin meidän kodista..


  Telkkari!!! Koti tuntuu vasta nyt oikeasti kodilta! Haettiin tuo Ollin kanssa kilometrin päästä Prismasta (tarjouksessa kun oli) ja meillähän ei ole täällä autoa, joten meinasi vähän olla hankalaa tuon kuljettaminen kotia, mutta oltiin aika nokkelia, niin kuin kuvasta näkyy. Pääsin sopivasti seuraamaan Big Brotheria, jota on kylläkin ainakin tällä hetkellä aika kurja katsoa, tulee vain omat koulukiusaamismuistot mieleen tosta talon meiningistä, hyrr.. 

Tänään maailmankuvani taas vähän mullistui, kun löysin Iltalehdestä diagnoosin mun outoon pelkoon (*klik*). Mä oon siis aina saanut kylmiä väreitä ja pakokauhua, jos oon nähnyt reikiä tai sellasia pieniä pyöreän muotoisia juttuja tiheästi vierekkäin. Esimerkkinä tapaus, kun meillä paloi kattila pohjaan, niin menin melkein paniikkiin kun katsoin sitä palanutta pohjaa, hyi saakeli... Hyvä tietää etten ole ainoa. Onko täällä muita trypofobiasta kärsiviä? Hahah, naurattaa kuinka ihmismieli onkaan vaan niin hassu. :D

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Mitäs sitä ollaankaan tehty

Mä järkytyin eilen töissä alentaessani vanhaksi meneviä tuotteita, kun tajusin kuinka pitkällä heinäkuukin jo on! En tiedä sitten, mutta mulla on jo nyt sellainen syksyinen fiilis... Enkä oo koko kesänä tuntenut sellaista "ah ihanaa kesä!", mälsää. :(

Nyt kuitenkin vähän kuulumisia ja tekemisiä viime ajoilta kollaasien sekä ei-kollaasien muodossa!


Mulla ja Mialla on tavoite katsoa kaikki Harry Potter-elokuvat. Taidettiin aloittaa Potterit alkuvuodesta ja vieläkin on kolme katsomatta. :'D Mutta nyt kesällä ollaan hyvin kiritty! Mä oon kattonut kaikki Harry potterit jo aiemmin, suurimman osan elokuvateatterissa, mutta en muista yhtään mitään muuta kuin 1. ja 2. elokuvasta, ehkäpä justiin siksi, että ne oon katsonut varmaan 50 kertaa ja loput vain kerran.


Mentiin yksi ilta katsomaan "kaffittelu"-näytelmää äitin ja meidän kesänaapurin kanssa. Näytelmä oli lyhyesti sanottuna loistava! Just niin hyvää Tiina-läppää siinä ja koska Tiinan oon tuntenut koko elämäni, ne jutut upposi just niin muhun, haha. Sai nauraa, kantsii mennä katsomaan!


Meidän piti mennä viime viikonloppuna tangoilemaan, mutta ketään ei sitten kiinnostanutkaan lähteä, joten se ilta vaihtuikin sitten leffa ja mässyillaksi kera Ollin, Satun, Lauran ja Ericin (+ Mindyn)! Meidän piti katsoa vuonna 85-leffa, mutta kukaan ei jaksanut loppujen lopuksi sitä seurata, joten lopetettiin se kesken ja ruvettiin laulamaan Singstaria. Oli hauska ilta ja pojilla meni lujaa... :D

Tilasin Kiinasta kiharat hiustenpidennykset, jotka maksoi 3,5 euroa kotiin tuotuna. Voitte arvata, ettei mun odotukset ei ollut kauhean korkealla, mutta oikeasti, nämä on parhaimmat pidennykset mitä oon ikinä omistanut ja on kuulkaas tullut kokeiltua rapunzel of swedeniä, dream hairia, lush hairia ja mitä vielä! Näissä on vain neljä klipsiä, joten näiden poisotto illalla on niin ihanan helppoa verrattuna noihin mun kaikkiin vanhoihin. Eikä mun mielestä ainakaan ole edes pahan näköiset, vaikke ihan sitä aitoa tukkaa olekkaan.




Tiistaina lähdettiin äitin kanssa käymään Keskisellä. Lähdettiin heti seitsemältä matkaan, ja päästiinkin just hyvään aikaan perille, kun ihmisiä ei ollut vielä niiiin paljoa. Sitten taas kun lähdettiin pois, niin huhuh, en olisi halunnut olla silloin enää siellä! Mulla ei ollut mitään varsinaista mielessä, mitä olisi pitänyt ostaa, mutta jotenkin sitä tavaraa vaan lähti ihan kivasti matkaan...

7:00 ZzzZZZzz....






Kosmetiikkaa, viltti, tuliaisia Ollille ja äiti kustansi mulle uuden ihanan matkalaukun! Näiden lisäksi löysin ihanan topin (alemmassa kuvassa) sekä valkoisen pitsi bandeaun, jota en ehtinyt kuvata, sillä meidän pieni hirviö (Eemeli-koira) oli saanut sen jo hampaisiinsa, ja se on nyt kuolaisena odottamassa pesukoneeseen pääsyä...

Mulla oli niin bitchmäinen ilme tässä kuvassa, että oli pakko tehdä paintilla iloisempi ilme. :'D


Ja eilen oli odotetut Voltin markkinat. Tämä postaus on kyllä yhtä sillisalaattia, mutta ei se mitään!
Sinne lähdettiin pääasiassa syömään muikkuja ihanalla valkosipulisoossilla, njaam! Ja lähti niitä perinteisiä lakujakin mukaan...




Ja sieltä kun päästiin kotiin, postilaatikkoon oli tullut odotettu paketti Fit4you:lta! Tilasin uudet urheilupöksyt ja topin. Tykkään! Housut on tosi mukavat, toppikin on ihan jees, vaikka vähän liian ihonmyöteinen mun kesämasulle, mutta kyllä sitä pystyy ihan pitämään. x)



Paketin mukana tuli yllätyslahjana proteiinipatukka ja magneetti, hihii!


Sellaista!
 Kivaa viikonloppua!!