Sivut

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Mitä tapahtui kaksi vuotta sitten?

Blogin pitämisessä on ainakin se hyvä puoli, että jälkeenpäin pystyy palaamaan ajassa taakse päin ja muistelemaan niitä asioita, mitä ei pakosta ilman blogipostauksia muistaisi. Mä tykkään katsoa omassa blogissani esimerkiksi sitä, mitä tein ja miltä näytin vuosi sitten sekä vaikkapa sitä, minkälaiset säät silloin oli tähän aikaan vuodesta.

Viime vuoden kevät on vielä niin hyvin mun muistissa, joten ajattelinkin tehdä postauksen siitä, miltä mun elämä näytti kaksi vuotta sitten.

Olin lukulomalla, joten mulla oli paljon aikaa tehdä kaikenlaista. Kävin tosi paljon lenkillä (parhaimmillaan 3 kertaa päivässä) ja salillakin pyrin käymään kolme kertaa viikossa. Mulla oli tuolloinkin jonkun asteinen laihdutus päällä, mutta muistaakseni se jäi vain siihen kolmen kilon pudotukseen.. Katsoin myös paljon Tuhkimotarinaa!


Ja tältä mä näytin! Voi miten lyhyt tukka. :D Ja hassun kaarimaiset kulmakarvat!



Silloin olin raasu inttileski. Tuolloin oli kylläkin enää 100 päivää jäljellä ja Ollilla oli paljon lomia käyttämättä, joten se ei ollut enää niin vaikeaa!


Lunta oli vielä hanget korkeat nietokset tuohon aikaan, hyite. 


Söin kevään ensimmäisen pehmiksen 23.3. Tuo päivä oli muutenkin tosi iloinen, koska olin saanut kesätöitä sieltä mistä halusinkin!


Lisää hyviä uutisia sateli, sillä sain yo-kirjoitusten tulokset ja ne näyttivät sitä, että mä olin saamassa lakin päähäni, ja niinhän mä sainkin! Olin superhyperiloinen, koska mun kohdalla se ei ollut niin itsestäänselvä juttu.

Kaikenkaikkiaan toi oli kyllä hyvää aikaa, kun sai lomailla, odotella tulevia yo-juhlia ja kesätöitäkään ei tarvinnut stressata kauaa. Mulla muutenkin melkein joka vuosi just kevät on sitä vuoden parhainta aikaa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti