Sivut

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Nomnomnomnom!

Huomenna on maanantai, mutta mä oon enemmän iloinen kuin surullinen siitä! Tuli koko viikonloppu oltua niin tiiviisti neljän seinän sisällä, että hyvä saada elämään jotain "äksöniä". :D Niin ja huomenna on taas bodyattack, lovelovelove! Ja ehkä maanantai ei tunnu niin pahalta myöskään siksi, kun meiltä peruttiin pari tuntia koulusta.




Eilen kiertelin vähän kauppoja yksikseni ja sieltä löytyi kahdellakympillä tosi hyvät farkut ginatricotista. Mulla on sellainen ruumiinrakenne, että normaalit farkut ei oo koskaan hyvät, sillä jos vähänkään sellaisilla kyykistyn, niin näkyy liikaa..! :D Siks tykkään enemmän korkeavyötäröisistä. Mutta noi farkut oli iloinen poikkeus!
Sitten ostin kokeeksi Seppälästä tollasen kulmakarvavärisetin, jossa on kaksi eri väriä ja kulmavaha.  Ihan kiva lopputulos tulee noilla.

Tänään äiti ja iskä tuli kylään ja sain mun tavarat takaisin, jeij. Osa päivästä menikin laitellessa mun kesävalokuvia uuteen kuva-albumiin, jonka äiti mulle toi. Ihania kesämuistoja, viime kesä oli kyllä huippu. Saatiin myös jääkaappiinkin vähän lisää täytettä, nyt taas pärjää pitkälle!


Olli tuli tänään kolmen maissa kotia ja mun leuka loksahti kyllä niin alas.. Olli toi mulle tosta noin vaan ruusuja!! Varmaan ensimmäinen kerta ilman että olisin vihjaillut tai mitään. :D


Viime postauksessa kerroin kuinka mulle tuli niin huono olo pienestä määrästä suklaata ja niin edelleen.. Mä oikeesti ajattelin että ei kyllä tarvi taas pitkään aikaan syödä mitään herkkuja, mutta kuinkas kävikään. Oon syönyt tänä viikonloppuna karkkeja, kebabbia, popcornia, keksejä, pullaa, lakuja, valkosuklaata... Nälkä kasvaa syödessä, todellakin! Tosiaan, ONNEKSI huomenna on maanantai...




Olli toi ruusujen kera meille myös lakuja ja valkosuklaata, että päästään kokeilemaan ensimmäistä kertaa Mammelta synttärilahjaksi saatua fonduesettiä. Oli hyvää!! Nyt mua kyllä taas oksettaa kun katon noita kuvia, haha.

Leppoista sunnuntaita! :)

Ainiin, olin unohtaa, että sain tällaisen tunnustuksen, kiitos tilkkutiina!


Tunnustuksen säännöt ovat:
1. Kiitä tunnustuksen antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi tunnustuksen sinulle.
2. Valitse 5 ihanaa (alle 200 lukijan) blogia, joille haluat tunnustuksen antaa ja kerro se jättämällä kommentti heidän blogeihinsa.
3. Toivo, että ihmiset, joille tunnustuksen annoit, jakavat sen eteenpäin viidelle ihanalle blogille.
 
Minulta tunnustuksen saavat seuraavat ihanat blogit:

lauantai 26. tammikuuta 2013

Etutucca


Älkää säikähtäkö, en oikeesti olisi niin hullu, että heittäisin hukkaan 1,5 vuoden kasvatustyön ja menisin leikkaamaan tosta noin vaan etuhiukset! :-D 
Päädyin taas muutama viikko sitten Ebayn ihmeelliseen maailmaan ja tällä kertaa sieltä lähti tilaukseen 2 euron klipsietuhiukset, jotka saapuivat eilen. Ihan hauskat, mutta mulla tulee liikaa mieleen noista Beatles-yhtye, pitäisi kokeilla vähän ohentaa noita..


Ei ainakaan tuu vahingossa oikeasti ite leikattua etuhiuksia, kun laittaa ton päähän ja muistaa taas kuinka työläät ne on! Koko ajan saa olla nyppimässä niitä paremmin.. Ja omasta mielestäni näytän aika kersalta, johtuu ehkä siitä että mulla oli koko yläasteen etuhiukset.


Olli on viikonlopun 8-16 ensiapukoulutuksessa ja mä kuolen täällä tylsyyteen! Tänään oon jo siivonnut koko huushollin, pessyt pyykkiä, silittänyt, tiskannut, käynyt kaupungilla kiertelemässä... Niin ja mun herkkulakko päättykin jo eilen! Ei mun edes tehnyt mieli mitään hyvää, mutta ajattelin että nyt saa riittää kun oma ennätys on rikottu, eli yli 4 viikkoa. Tänään rupesin laskeskelemaan uudestaan ja tajusin että enhän mä ollut kuin vähän yli 3 viikkoa, däääämn!! Mutta joo, eilen söin siis n. 100g irtokarkkeja ja sen jälkeen teki mieli oksentaa (toi määrä ei ollut mulle määrä eikä mikään aikaisemmin) ,eikä ne edes ollut niin hyviä, mitä olisi luullut pitkän tauon jälkeen.

tiistai 22. tammikuuta 2013

Viikonloppu


Retardi-Ami!

Viikonloppu meni taas kivasti Härmässä. Perjantaina me ängettiin Oonan kanssa Mammen työ viettää iltaa. Katottiin pitkästä aikaa High school musical 2, syötiin viinirypäleitä ja pizzaa. Leffan jälkeen inttilesken puhelin rupesi piippailemaan jo siihen malliin, että päätettiin lähteä kotiin ihan hyvissä ajoin. :D


Lauantaina lähdin päivän päälle ajelemaan kohti Kortesjärveä ihanan uraisella tiellä... Mua odotti Karoliinan tykönä taas tuttuun tapaan kaiken maailman herkut, en tajua miten toi porukka pystyy tohon, että sipsikulhokin voi olla jopa viikon aivan koskemattomana! Joulusuklaatakin löytyi vielä yllinkyllin.. mutta mun herkuttoman tammikuun takia en saanut koskea noihin ihanuuksiin. Oli tosi outoa, koska yleensä mä syön siellä ihan hulluna kaikkea hyvää! :D

Mä olin lupautunut Karoliinan ja sen uuden kameran ja objektiivin malliksi ja otettiin mm. hienoja koulukuvia musta, haha. Illalla mentiin vielä pihalle pimeään kuvailemaan... Mua vähän pelotti siellä mettän reunalla, mutta kestin sen niin kauan kun kumpikaan ei sanonut siitä ääneen. Sitten Karoliina lipsauttaa jotain kauhupeleistä ja siinä samassa tämä tyttö lähtee korot kopsuen kohti sisätiloja! Sitten kun jotkut kuvat musta oli sellaisia demonikuvia ja että mun silmän ympärykset oli ihan mustat, yök!!

Jos sallitte pienen itsekehun, niin mun mielestä mun hiusket näyttää tässä hyvältä!

Tilannekuvat on parhaita.. :D

Lähdin illalla kotia päin. Ei tarvinnut kauaa olla kotona omissa oloissa, kun Oona ja Jenny tulivat meille. Selailtiin vanhoja valokuvia ja naurettiin niille. Sitten näin kaapissa mun vanhan pelin, jota tuli pelattua paljon meidän teinikersapyjamabileissä vuosia sitten. :'D Myöntääkö kukaan joskus pelanneensa tota kyseistä peliä? ;)




hihihiihi, pojat on sensuroitu!!

Hmm, kukahan olisi mun unelmien poikaystävä...


Oli taas niin kieroa peliä että!! 

Sunnuntaina palasin junalla taas tänne Kokkolaan. Huomasin junaan päästyäni, että mun matkalaukku jäi iskän autoon... Noh, onneksi siellä ei ollut mitään elintärkeää, vaatteita lähinnä vain. Harmi että siellä oli myös mun uudet treenivaatteet, enkä päässyt niitä kokeilemaan eilen attackiin. :( Tänä aamuna olin onnellinen ettei paikat ollut kipeät eilisestä rääkistä, mutta kun otin hetki sitten päikkärit ja heräsin, niin olo oli taas kuin jyrän alle jääneenä, damn! :D Noh, ainakin tietää tehneensä jotain..

Onnistuin jotenkin yön aikana tekemään itselleni haavan poskeen.. :D

Tänään koulupäivää piristi se, että mun tilaamani Avonin-tuotteet oli tullut! Nopeaa toimintaa kyllä. :) Tunnit menikin mukavasti noita tuotteita impaten, haha..

Vanilia vartalovoide ja vartalokuorinta

Kasvovesi, päivävoide ja yövoide

Loppu. (En keksinyt mitään hyvää lopetusta :D )

perjantai 18. tammikuuta 2013

Uutta kotiin ja iholle!








Taas vähän uutta kotiin. Sain synttärilahjaksi Leolta & Mialta valkoisen muumitaulun. Tuon toisen muumitaulun, joka on ollut jo kauan äitin lahjakaapissa pölyttymässä, äiti lahjoitti mulle sen toisen taulun kaveriksi. Toissapäivänä vihdoin Ollikin reipaistui poraamaan ne seinään kiinni. Tykkään. <3 Tuota uutta laatikostoa koristaa tulppaanit ja "ikivanha" kuva musta ja Ollista Vielä pitäisi saada joku sopiva pöytäliina siihen lisäksi.





Löysin joku aika sitten Anttilan alennsumyynneistä ihanat harmaat verhot kauniilla kuvioilla. Aivan täydelliset meidän harmaan-sävyiseen makuuhuoneeseen. Aluksi ne kyllä näyttivät vähän oudoilta, kun ennen noita verhoja meillä oli lattiaan ylettyvät verhot, mutta nyt kun silmä on niihin tottunut, ne on oikein kivan näköiset. Avainkaappi, jonka voitin Essin blogin arvonnassa, löysi myös paikkansa makuuhuoneesta korukaappina. :)

Petaamaton peti menee kasin aamun piikkiin! :D



Tää kuva on vähän niin kuin epätoivoisen ja huomiohakuisen tytön ottama kuva, mutta se ei ollut pointtina! :D

Tänään kun tulin koulusta kotiin, kävin hakemassa postista mun h&m:n paketin. Sieltä paljastui ihania urheiluvaatteita ja kesävaatteita (joita en vielä kuvannut). Pinkki urheilupaita oli ehkä pikkasen telttamainen, pitää katsoa jos jaksan palauttaa sen ja vaihtaa pienempään. Urheilukaprit oli sellaiset puolilöysät, tosi kivan tuntuiset jalassa, ja tykkään tosta pinkistä raidasta. Sitten olin tilannut vaaleanpunaisen lyhyen urheilutopin, joka toimii sellaisena motivaationa, että jonain päivänä mä kehtaan käyttää tota ihmisten ilmoilla ja näyttää hyvältä siinä! :D Tämä alkuvuosi on ainakin lähtenyt hyvin käyntiin, oon pudottanut painoa pari kiloa ja en oo syönyt herkunherkkua. Treenaamassakin on tullut kohtuullisesti käytyä, paitsi tällä viikolla jäi vähän vähemmän, sillä luin kokeisiin, jotka oli tänään ja kirjotin melkein koko konspetin täyteen ja lähdin luokasta viimeisten joukosta, hyvä mä!

Nyt mä lähden tiskaamaan ja laittamaan kotia siihen kuntoon, että on taas kiva palata tänne sunnuntaina, kun lähdetään nyt viikonlopuksi Härmään, ihanaa! :) Kivaa viikonloppua teillekin!

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Omaa lomaa


En jaksanut mennä tänään kouluun, kun meiltä peruttiin niin paljon tunteja ja olisi ollut vaan joku tiedotetilaisuus? ja yksi normaali tunti. Ja muutenkin huomenna on poikkeuksellisesti 2 tuntia enemmän koulua, mitä oikeasti ja vielä neljä tuntia ruotsia putkeen ja kasin aamu, niin on ihan suotavaa henkisesti varautua siihen tänään ja ottaa vähän iisimmin, eiks vaan? :D Tai no iisimmin ja iisimmin, tänään pitää lukea oikeustiedettä ja tehdä ruotsin haastattelu.. Jumppaankin pitäisi vielä ehtiä, en tiedä meenkö tunnin mittaiseen bodyattack-rääkkiin haastamaan itseäni vai ihan vaan tanssimaan bodyjammiin... Käyn aina 45 minuutin bodyattackissa, kerran vahingossa menin tunnin mittaiseen ja siinä on kolme biisiä enemmän mitä tossa lyhyemmässä ja se oli kyllä kamala!
Tänään en oo vielä tehny muuta kuin pelaillut, laittautunut, kuvaillut ja nyt teen tätä postausta. Tämän jälkeen sitten lukemaan perjantain kokeeseen...


Oon ajatellut ruveta ensimmäistä kertaa elämässäni hoitamaan ihoani. Mulla on suotu niin hyvä iho, että ei se ennemmin ole hoitamista tarvinnutkaan, mutta nyt se on mennyt hirveän elottoman ja hehkumattoman (onko toi edes sana..) näköiseksi. Tilasin joskus syksyllä Avonilta tuollaisen kuorintavoiteen, jota ei oo hirveesti tullut käytettyä, mutta nyt yritän muistaa käyttää sitä ainakin kerran viikossa! Vai onko kerran viikossa liian vähän..? Mä oon niin huono tällaisten asioiden kanssa. :D Sitten tilasin lisää Avonilta tuotteita, ainakin päivävoiteen, yövoiteen ja kasvoveden. Kätevää kun luokkakaverilta pystyy helposti tilaamaan noita tuotteita, vielä kun ne on aika halpoja. :) Saa antaa vinkkejä ihonhoitoon, jos joku tietää paremmin!

Sitten vielä näitä kuvia viimepäiviltä, yritän selventää niitä kuvatekstien avulla.

Kokeilin tätä Ollilta saamaa sporttialusasua, voin kertoa ettei tullut lenkillä kylmä!

Söin maailman pahimman makuista kanasalaattia... Maksoi 8 euroa, mutta en pystynyt syömään kuin pari haarukallista. :I

Mira-serkun kanssa Subwayssa.
Näihin käytin Karoliinalta joululahjaksi saamani Glitterin lahjakortin. Kultakorvakorut 6e (ovh 24e) ja kännykkäpussi 17e. Toi oli hyvä lahjakortti, koska ite en malta ikinä ostella mitään tällaisia pikkusia ihania yksityiskohtia. :D

Päätin ruveta keräilemään mun lempi Disney-elokuvia dvd:nä. Eilen ostin Leijonakuningas 3:sen, koska puhuttiin siitä koulussa Elisan kanssa ja teki niin mieli taas nähdä se pitkästä aikaa! Oli yhtä hauska kuin muistinkin. Mun tulevat kersat saa sit kattoa näitä legendaarisia disney-leffoja, eikä mitään typeriä nykyajan animaatio-"piirrettyjä"! :D

Ja nyt sitä lakiopasta lukemaan, yääääk!

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Terveisiä täältä sängynpohjalta!

Multa on pyydetty enemmän meikittömiä kuvia tänne, joten olkaa hyvät!

Täällä me Ollin kanssa röhnötetään sängyllä lukien oikeustieteen kokeeseen, joka on vasta perjantaina, ollaan kerrankin ajoissa ahkeria! Ajattelin ansaitsevani vähän taukoa ja tulin päivittelemään tännekkin välissä. Toi kirja sisältää oikeesti niin kuivaa tekstiä ja fontti on kärpäsenkakan kokoista.... Eikä ollenkaan kuvia, vaan tasapaksua tekstiä! Onneksi noita sivuja ei mitenkään mahdottomasti ole, mutta pänttäämistä riittää.

Viime viikko meni kans ahkerasti koulun suhteen, en ollut tuntiakaan pois ja perjantaina kun olisi loppunut yhdentoista jälkeen, mä lähdin koulusta vasta kahdelta!! Meillä oli vähän ryhmätyö kesken, jonka palautuspäivä oli tänään, niin jäätiin sitten sitä tekemään ryhmäläisten kanssa vielä koulun jälkeen. Toivottavasti tämä homma vielä jatkuisi näin ahkerana, niin olisi hyvä.. :D 




Eilen mun ihana Mira-serkku tuli ensimmäistä kertaa vierailulle tänne meille Kokkolaan. Kuusi tuntia vierähti liian nopeasti shoppailun, Subwayn, Sami Hedbergin (yök) ja jutustelun merkeissä. Kaupoilta mä löysin muutaman kivan ostoksen, joita en oo kuvannut vielä ollenkaan. Ehkä ensi postaukseen.. Mutta oli meillä vaan kivaa. <3 

Tänään käytiin perinteisellä sunnuntaikauppareissulla Minimanissa. Sieltä raahattiin mukanamme kaksi pussillista lihoja, kun oli niin paljon puoleen hintaan kaikkea kivaa, hah! Illalla menin vihdoin ja viimein kokeilemaan Bodycombattia. Tää mun fiilis johtuu varmaan tästä ihan ensimmäisestä kerrasta, mutta jotenkin tuntui että ei ollut ihan mun juttu.. Ajattelin kuitenkin vielä ensi viikolla kokeilla uudestaan, jos osaisi silloin edes vähän paremmin.

En jaksanut sitten ollenkaan ladata kamerasta kuvia tietokoneelle, joten tämä jääköön tällaiseksi tyngäksi web-kamerakuva-postaukseksi.. Ei muuta kuin tsemppiä tulevaan viikkoon! :)