Sivut

tiistai 11. joulukuuta 2012

JOULUKALENTERI luukku 11


Joulusuunnitelmat

Meillä on joka joulu ollut aika samanlainen, mutta ajattelin että olisi kiva täällä blogin puolella vähän "suunnitella" tulevaa joulua mm. weheartit:sta napattujen kuvien kanssa. :)

Me lähdetään Ollin kanssa reilun viikon päästä Härmään joulunviettoon meidän perheiden kanssa. Jouluaaton aattona käydään vaihtamassa vielä viimeiset lahjat Kortesjärvellä. Illalla katsotaan uutisista, kuinka joulupukki lähtee matkaan. Tätä ei voi ikinä välttää, koska iskä muistaa joka vuosi huikata meille, että tulkaa kattomaan. :D.


  Jouluaattona herätään puhtaassa ja jouluisessa kodissa. Äiti jo hääräilee keittiössä jouluherkkujen parissa. Syödään kevyt aamupala ja siirrytään odottelemaan jouluateriaa ihanien piirrettyjen, esimerkiksi lumiukon, kera, joita tulee pitkin aamua. Joulupukin kuumaalinjaa on aina pakko seurata edes vähän!





Mulla oli pienenä tapana avata jo yksi lahja aamusta, ettei se illan ja lahjojen odottelu ollut niin tuskaista. Nyt kuitenkin yritän parhaani malttaa pitää ne kaikki lahjat paketissa ihan sinne iltaan asti. ;)

Vihdoinkin äiti kutsuu kaikki syömään jouluaterialle siinä puolenpäivän aikoina, kun meidän vieraat (eli mummi, eno ja setä) ovat saapuneet. Tarjolla on tietysti joulupöydän kuningas, eli kinkku, siihen sopivaa äidin tekemää ihan parasta kastiketta, perunoita, lohta, salaatteja ja jälkiruuaksi hedelmäsalaattia. Ei vitsi, ei olisi pitänyt kirjottaa näitä nälkäisenä, äää! Hetken näitä sulatellaan taas telkkaria katsellen ja sitten onkin kahvitarjoilut.



Päivällä vaan oleillaan ja nautitaan jouluntunnelmasta. Ainiin, voisin siinä päivällä arpoa ne joulukalenterin arvontojen voittajatkin! Iltapäivästä viedään vieraat takaisin Kortesjärvellä ja ollaan mummilassa hetken aikaa. Toivottavasti tänä jouluna on sitä lunta, koska talvisissa maisemissa on ihana ajella. :)



Illalla seitsemän aikaan tulee perinteinen Samu-sirkan joulu-ohjelma. Sen jälkeen tuleekin ehkäpä illan kohokohta, nimittäin joululahjojen avaaminen perheen kesken. Ollaan varmaan jo alku illasta käyty avaamassa Ollin luona niiden kuusen alla olevat lahjat ja nyt on vuorossa mun kodin kuusen alla olevien lahjojen repiminen!


Ei kauaa ehditä ihastella saamiamme lahjojamme, kun joulusauna odottaa! Meidän perinne on saunoa pimeässä saunassa kynttilöiden valossa.



Saunan jälkeen kattellaan rennosti mahdollisia uusia elokuvia ja syödään joulusuklaata. <3 Näistä on meidän joulu tehty toivottavasti myös tänä vuonna. :)


2 kommenttia: