Sivut

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Kivaa kivaa kivaa!

Vaikka kouluhommat ovat jo hetken aikaa painaneet pahasti päälle, eikä helpotusta ole näkymaillakaan, niin onneksi olen tälläisinäkin aikoina taitava tekemään aikaa kaikelle kivalle! On ehditty käydä kavereiden luona auttamassa suuren lihaklöntin syömisessä, ystävänpäiväilty ja tänään vietettiin tosi mukava päivä Seinäjoella. Näistä kaikesta siis tässä postauksessa, aikamoinen kilometripostaus ja kuvapläjäys tulossa. :)


Keskiviikkona pääsin tekemään tupatarkastusta Riikan & Timon ihanaan kotiin, kun meidät kutsuttiin heille syömään tosi herkullista lihaa. Yleensä inhoan syödä pelkkää lihaa sellaisenaan, mun mielestä se on maailman tylsintä ruokaa, mutta tuo oli kyllä niin hyvää että jopa mulle kelpasi oikein hyvin. Mä otin kuvan vaan Ollin ateriasta, koska mun lautanen oli niin tylsän näköinen, sillä en voinut syödä ranskalaisia. :D Ei meinattu päästä millään lähtemään kotiin, koska pojat olivat löytäneet tuon kamalan Flappy Bird-pelin ja sitä ne pelasivat sinne kahteentoista asti yöllä...


Perjantaina vietettiin ystävänpäivää ja sain sen kunniaksi neljä ihan oikeaa korttia, pari virtuaalista korttia ja lahjojakin vielä! Oli kiva tulla koulusta kotiin, kun siellä odotti ystävänpäivälahja Ollilta, eikä mun edes tarvinnut vihjailla haluavani mitään. :D Ollilta sain ruusun, daim-leivoksia sekä onnensana-arvan. Äitiltä sain söpöt säärystimet sekä "patalapun", jota ei kyllä sellaisena malta millään käyttää! Niin ja sitten vielä ihanan hajuisen hajuveden, joka sopikin hyvin mun tän päiväisen paidan väreihin. ;D Ja Mummikin oli kutonut mulle hempeän väriset villasukat ja lapaset.


Ystävänpäivänä vietettiin aikaa viimevuotisen koulukamun Elisan kanssa, joka tuli Kokkolassa käymään Jyväskylästä. Käytiin kahvittelemassa, tottakai samalla pelaillen pelikorteilla ja illemmalla tultiin meille syömään tortilloja ja katsomaan Suomi-Norja jääkiekkomatsia.

Emännän ei itse tarvinnut tehdä mitään, kun vieraat olivat näin ahkeria. :D

Lauantaina äiti ja iskä tulivat meitä hakemaan Härmään viikonlopun viettoon. Hain meille vielä ystävänpäivän kunniaksi Arnoldsista isot sydänpullat ja herkuteltiin niillä täällä meillä katsoen samalla huippujännittäviä olympialaisia. Vaikka kultaa ei aivan tullut, oltiin iloisia että saatiin nauttia noin jännittävän kisan katsomisesta.


Tänään sitten oli vähän toisenlaista ohjelmaa, otettiin nääs Jennan ja Mian kanssa suunnaksi Seinäjoki ja Rytmikorjaamo. Siellä esiintyi nimittäin aivan ihana Robin, joka oli pakko päästä näkemään livenä! :D Täytyy myöntää, että oli vähän vanha olo kun keikan keski-ikä oli odotetusti se 10 vuotta, mutta keikka oli kiva kokemus! Ja "Ropsu" söpö, hihi. Keikan jälkeen käytiin Amarillossa syömässä ja vaikka tilasinkin vain salaatin, oon vieläkin ihan täynnä!


 Mun asuna oli tuo pinkki paitapusero, jonka esittelinkin pari postausta sitten. Lisäsin itse nuo kultaiset niitit etutaskuihin ja ainakin mun mielestä paidasta tuli heti kivempi. :) Löysin nuo palloniittiset farkkulegginssit äitin kaapinperältä. Olin antanut käskyn, niiden jäädessä mulle liian pieniksi, heittää ne pois, mutta onneksi äiti ei ollut sitä tehnyt. Nyt ne menivät jotenkuten jopa mun päälle ja sopivat mielestäni hyvin tuon paidan kanssa. 


Nyt nukkumaan, aamulla arki taas odottaa.. Hyvää yötä ja toivottavasti teillä kaikille on hyvä viikko!

6 kommenttia:

  1. Sulla on tosi kivan 'muotonen' ruumiinrakenne :)

    VastaaPoista
  2. Mitää! Oon niin kade tosta Robinista. Mun suurin haave varmaan tällä hetkellä on nähdä se livenä, oon niin puuma 8) ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti säkin pääset pian sen keikalle! :) ja saa olla vähän puuma, höhö!

      Poista
  3. Oot kyllä niin kaunis :) Ja määki haluan tollasen hyvän kameran ;(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paraskin puhuja, mutta kiiiitos! :) Hyvä kamera tuo kyllä aivan uutta puhtia bloggaamiseen!

      Poista